31.10.13

best burgers are homemade veggie burgers

hamburger 2
Hamburger

Viime viikon lauantaina tein Demin ohjeen mukaan vegehamppareita, ja kannatti kokeilla. Todella hyvää, erityisesti kastikkeen kanssa (jonka ohje muuten oli myös Demissä).

27.10.13

london part 2

London Eyebig beni
collage 3 aq
Chanel
collage 2
Lion King
Buckingham palace
builfingg

Heti aamutuimaan lähdettiin kierrokselle London Toweriin, joka oli aika kolkko, mutta opas oli hyvä. Sieltä lisää kuvia toisessa blogissani, Picturistossa. Seuraavaksi kiiruhdettiin bussiin, suuntana London Eye. Oltiin tilattu liput London Eyeen jo etukäteen, joten ei tarvinnut jonottaa, ja hyvä niin, sillä meillä ei ollut kovin paljon aikaa sinä(kään) päivänä. Ensiksi piti katsoa 3D-lasit päässä 4D-esitys London Eyesta, jonka aikana eteemme leijaili milloin mitäkin, mm. saippuakuplia ja höyryä. Itse maailmanpyörä ei ollut mielestäni maailman kaunein, mutta kyllä sieltä hyvät näkymät oli ja kopista käsin sai yllättävän hyviä kuvia. Jatkettiin sitten siitä eteenpäin hop-on-hop-off -bussilla Covent Gardeniin, ja jäätiinkin sinne kiertelemään kauppoja. Jos menette Lontooseen, kannattaa Oxford Streetin lisäksi käydä Covent Gardenissa. Covent Gardenissa oli paljon pieniä, söpöjä kauppoja, vähän niinkuin Helsingissä on sillä yhdellä kadulla, jonka nimeä en nyt muista... :D Kävin myös tarkistamassa Lushin uudistuneen valikoiman, ja ostin sieltä kasvonaamion, joka näkyy edellisessä postauksessa. Käytiin syömässä pizzat Jamie Oliverin ravintolassa ja kiirehdittiin katsomaan Lion King -musikaalia, joka oli muuten tosi hyvä. Seuraavassa postauksessa kuvia Madame Tussaudilta ja on mulla suunnitteilla tehdä teille video Lontoosta ja ostosvideo.

25.10.13

but dreams are only dreams til' you make em' fly

magazine 'n book nailpolished face mask bublé

Viimeaikainen sää on kyllä ollut outo. Ensin pakkasta ja LUNTA, ja sitten taas syksyinen, sateinen sää. Ilman lehtiä. Jos multa kysytään, ois se talvi saanu tulla, tai sitten ei, jolloin tämänhetkinen sää olis suhtkoht kiva. Lakkasin pitkästä aikaa kynnet, laittanu kasvonaamiota naamaan ja näyttäny mutahirviöltä ja fiilistelly joulua joululaulujen muodossa. Toi äskeinen kuulostais järkevältä, jos olis joulukuu. Mun ei ehkä kannattais kuunnella mun lempparijoululauluja näin "etukäteen" etten tylsisty niihin sitten kun on niiden aika. Mutta minkäs sille mahtaa, jos rakastaa joulua. Isac Elliotin uusi sinkku Dream Big on kyllä tosi hyvä. Ja aihekin on tosi hyvä ja kannustava, kehottaa nimittäin tekemään unelmistaan totta. Todella sekavaa tekstiä, mutta sitä elämä välillä on. Nyt meen syömään meiän perheen perinteisen perjantai-illallisen, moikka!

22.10.13

london vol. 1

bus Train ticket Chinatown Buildings view afternoon

Päivään kuului lentäminen Lontooseen, metromatkat, Harrodsin totaalinen koluaminen&iltapäiväteellä käyminen ja päivällinen China Townissa. Arvatkaa olinko uupunut sen jälkeen? Harrods on kyllä upee paikka, kannattaa käydä, vaikkei sieltä mitään ostaisikaan. Iltapäiväteen skonssit (keskimmäinen lautanen) oli todella hyviä. Kaikki itseasiassa oli, mutta tykkäsin erityisesti niistä. Leivosten ja leipien popsimisen jälkeen oli ihan täynnä. Kierreltiin sitten kaikki luksusmerkkien osastotkin läpi, ja kauhisteltiin hintoja. Bongasimpa yli kolmekymmentä Chanel-laukkua keikkumassa ihmisten olilla Harrodsilla. Näkymät asuinpaikastamme oli upeat yöllä. Kauemmin olisin Lontoossa halunnut olla, kun 2,5 päivää ei ihan riitä kaiken näkemiseen.

15.10.13

kulutatko liikaa?

Avaat Bloggerin ja näät sun lukulistassa taas yhden postauksen, missä esitellään päivän ostoksia. Epäröit hieman avatessasi postauksen, sillä sinua kyllästyttää sen tyyppiset postaukset. Päädyt kuitenkin klikkaamaan sitä, sillä toisaalta saattaisit inspiroitua siitä (toisinsanoen löytää uutta ostettavaa). Ja siinä se on, tavaroiden keskellä, neonkeltainen laukku. Aluksi vihaat sitä, mutta kun bloggaaja on kirjoittanut monta riviä kuinka täydellinen laukku on, löydät itsesi klikkaamasta nettikauppaan tai suunnittelemasta ostosreissua. "Miten tässä nyt näin kävi?", kysyt itseltäsi. Niin, miten näin käy?

Blogit ja Youtube-kanavat ovat täynnä ostosten esittelyjä, eikä ihme että kulutamme niin paljon. Suurin osa tavaroista joita ostat juuri tuollaisissa tilanteissa jää käyttämättä. Ja täytyyhän kuvaan vetää vielä radikaalikin esimerkki; me ostamme ja ostamme ja heitämme pois hyvässä kunnossa olevia tavaroita, kun lapset ja aikuisetkin kärsivät nälänhätää Afrikassa. Kolkuttaako huono omatunto? Eikö? Onko vain ihan sama, että käytämme maapallon resursseja TÄHÄN. Tuottamaan turhia asioita, joista kukaan ei edes välitä. Työntekijöille Aasiassa annetaan minimipalkka, jotta tuotteet joita ostamme, pysyisivät halpoina. Olosuhteetkin ovat surkeat.

Tässä vaiheessa ehkä ajattelet, että mitä mä nyt tässä maailmanparannusjuttuja höpisen, enhän mä itsekkään elä ton mukaan. Eikä kukaan edes tee niin. Myönnän, shoppaillessa en mieti muuta kuin hintaa ja tuunko käyttämään tätä. En sitä prosessia, mikä on vaatinut paljon jotta yksi vaate on saatu aikaan.
Mutta jos kaikki tekisivät jotain pientä, se saisi aikaan jotain suurta. Ihan tosi. Eihän vaate- ja tavarateollisuus olisi tällainen, jos emme vaatisi tätä. Mutta emmehän me vaadi? Kyllä vaadimme. Kun astumme kauppaan, oletamme automaattisesti, että siellä on tarpeeksi tavaraa. Ja niinhän siellä on. Ja kun jokin loppuu, valitamme siitä suureen ääneen, mutta kun sitä on aina, emme piittaa. Todella monet roskaavat luontoa, koska he ajattelevat, että ei se haittaa. Haittaa se. Ihan oikeasti. Jos jatkamme tällä tavalle, ei meidän lapset tai lapsenlapsetkaan pysty korjaamaan tätä.

Huomasin taannoin, että yksi lempivloggaajistani vahingossa lipsautti, että hän löytää melkein joka kuukausi UUDEN kulmanmuotoilutuotteen. Mun näkökulmasta se näyttää siltä, että joka kuukausi hän hankkii uuden tuotteen, ja unohtaa samalla "vanhan".  Lopulta hänellä on niin paljon käyttämättömiä meikkejä, ettei hän teidä minne laittaisi ne. Monen meikkigurun ongelma. Sitten muut ihmiset tekevät perässä. Järjetöntä. Ei sillä että mulla olis jotain tätä ihmistä vastaan, mutta silti.
Myös mainokset uskottelevat meitä ostamaan lisää, koska se mikä sinulla jo on ei ole tarpeeksi hyvä. Onhan tässä uudessa mallissa erilainen kamera. Muuten puhelin on samanlainen, mutta koska muoto on erilainen, on kaikkien pakko ostaa uusin malli.

Ja mitä järkeä siinäkin on, että tahallaan yrittää hajottaa toimivan puhelimen, koska isi voi sitten ostaa sinulle uusimman mallin. Alaikäiset eivät ilmeisesti ajattele, kuinka paljon töitä on puhelimen eteen täytynyt tehdä. Ei raha puussa kasva. Loppujen lopuksi emmehän me tarvitse niin paljoa eri asioita, kuin meillä nyt on. Syy tähän paasaukseen on alla oleva video. Se itse asiassa aukaisi mun silmät. Kannattaa oikeasti katsoa, katsomisen arvoinen. Vaikka 21 minuutissa voisi tehdä paljon, ette heitä hukkaan teidän aikaa.

P.S. jos jaksoitte lukea kokonaan, annan teille kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. älkää myöskään ihmetelkö, jos torstain ja lauantain välisenä aikana ei kuulu elon merkkiäkään. tai no, tietysti instagramissa voi seurailla, nimellä annikaamanda. ja jos teillä ei ole instaa, pääsette profiiliini myös täältä tai sivupalkista.

7.10.13

picturisto

Moikka! Jottei tää blogi muuttuis liikaa valokuvausblogiksi (tai pysyisi lifestyle-tyyppisenä blogina), loin valokuvausblogin. Kuten suurin osa näkee, en ole ammattilainen, mutta opin uutta mitä enemmän kuvaan. Kuvia olen editoinut enemmän tai vähemmän. Blogiin pääsee tästä.

4.10.13

autumn beauty

1

① The body shop papaya body butter on ollu viimeaikoina kovassa käytössä erittäin kuiviin paikkoihin, kuten mun kyynärpäihin. Tuoksukin on ihana! ② Lushin Popcorn on tosi hyvä kuorimaan kaikki turha huulilta pois. Plussaa on hyvä maku.  Laitan huulirasvaa joka ilta, ja Honey trap on hoitanu homman viimeaikoina paremmin kuin hyvin. ④ Philosophyn I love... vanilla&ice cream on tosi ihanan tuoksunen ja sen jälkeen kylpyhuone tuoksuu vaniljalta. ⑤ Tbs:n Chocomania body scrubilla kuorin pois kuolleet ihosolut.  Mun kynsinauhat on ollu viimeaikoina todella huonossa kunnossa, ja tää on auttanut paljon.  Ilmat on kylmenny, jolloin mun kädet yleensä reagoi kuivumalla. Tbs:n käsirasva (jonka tuoksusta tulee mieleen joulu) on hoitanu mun kädet taas normaaleiksi.

4

⑧ Neutrogenan Pink Grapefruit face washia käytän joka ilta ja joskus aamuisin, ja varsinkin silloin kun mun iho on herkkä, enkä halua ärsyttää sitä sen enempää.  Kun mun iho ei halua käyttäytyä käytän jotakin kasvonaamiota, ja H&M:ltä löytyy yleensä mun lempparit.  Kun mulla on kiire (kröhöm joka aamu) käytän jotakin 3 in 1 -kasvovettä, jolloin se puhdistaa kasvot melkein yhtä hyvin kuin puhdistugeeli ja kasvovesi -yhdistelmä.  Yllätyin positiivisesti tän tuotteen suhteen, nimittäin nimensä mukaisesti se todellakin poistaa kaiken silmämeikin. Lumene Natural Code Erase It ei myöskään ärsytä silmiä.  Ihon temppuilessa ja kuorintaa vaatiessa käytän Neutrogenan Daily scrubeja, sillä ne ei oo liian kuorivia. Toisaalta ne kuivattaa ihoa, joten mä ainakin käytän korkeintaan joka toinen päivä.  Lumenen herkille silmille tarkoitetulla silmämeikinpoistoaineella lähtee ripsarit, mutta vähän enemmällä määrällä meikkiä oon joutunut turvautumaan hieman "rankempaan" versioon.

Mitäs mieltä olitte postauksesta? Mitkä on teidän tän hetkiset kauneuteen liittyvät suosikkituotteet?

(p.s. anteeksi postaustauosta, mun on ollu monta kertaa tarkotus tulla postaamaan, mutta en oo kokeisiin lukemiselta ehtinyt.)