30.8.13

crete part 5

building
floor
sea
frozen
ruin
bakery

Kahtena viimeisenä päivänä mentiin vielä kerran Rethymnonin keskustaan ja pyörittiin oman pikku kylämme kaupoissa. Vaihdettiin myös huone viimeiseksi yöksi, mutta valitettavasti naapurit olivat tosi meluisia, joten saatiin vasta puolen yön aikaan unta.

28.8.13

on my playlist

Earphone
Hey, soul sister - Train
Here I am - Bryan Adams

Roar - Katy Perry
On the top of the world - Imagine Dragons

Noi ylläolevat biisit on tällä hetkellä mun lemppareita ja joita oon ehtiny jo kuunnella ehkä vähän liikaakin. Anteeksi postaustaukoni, olin editoimassa pientä videota teille, mutta siinä kesti melkein 5 (!!!) päivää, enkä vieläkään oo saanu sitä valmiiksi, joten saatte sen myöhemmin tällä viikolla.

20.8.13

crete part 4

Cat 2

Toisella viikolla mentiin Kreetan entiseen pääkaupunkiin, Chaniaan (kirjoitustapa vaihtelee, mutta se lausutaan 'Hania'). Alotettiin kauppahallista, jossa myytiin lähinnä ruokaa. Liha-osasto ei todellakaan ollut vegaaneille, sillä näytillä oli muitakin lampaan osia kuin suomessa on. 

On the second week we went to Crete's old capital, Chania (you can write it many ways, but you pronounce it 'Hania'). We started at the food market, where they sold food and small souvenirs. The meat department was deffinetly not for vegans, because there where some other body parts of the sheep than in Finland we're used to.


fruit and vegetables
Spices

Sen jälkeen siirryttiin kiertelemään pääkatuja ja mentiin lopuksi syömään. Maisemat olivat kauniit ja ruoka oli tosi hyvää.

Moskey Church Harbor Starbucks Seafood

Merenantinlautanen jakaa mielipiteitä, mutta meidän perhe ainakin rakastaa sellaisia.

Sephora


Käytiin myös Sephorassa ja oltiin vähällä ostaa joitain yllä olevista cupcakeista, mutta koska oli hämärää, lähdimme pelkän katselemisen jälkeen.

16.8.13

back to school

School 2
BW
School 4

Eka ja toinen päivä meni hyvin, paitsi että eksyin toisena päivänä kun katsoin kokoajan maanantain lukujärjestystä keskiviikon sijaan... Ihmettelinkin jo kun ketään ei näkynyt, hahhah! Nojaa, sellaista sattuu... Opet on mukavia&yllättävän nuoria. Tykkään myös mun luokasta jo nyt, sopivan hullu ja äänekäs, vähän niinkuin edellinen, ilman kiusaamispuolta. Eilen mentiin kesäteatteri/nuorisotaloalueelle tutustumaan meidän luokkaan paremmin, oli kyllä hauskaa! Aamun ekalla tunnilla tuntu siltä kuin mun silmät olis unessa, mutta kyllä mä sain yllättävän paljon aikaan väsymyksestä huolimatta tänään. Mulla olis pian tulossa pientä diy-projektia videolla jos saan tarvittavat tavarat kasaan, miltä kuulostaa? 
Sain mun inspiraation bloggaamiseen takaisin puolen tunnin bloggaamiseen turhautumisen jälkeen. 
Jotain siis saavutin tämänkin päivän aikana. 

10.8.13

back to school: outfits



























1. Printtisvetari, boyfriend -farkut ja conversit. Tykkään erityisesti tosta svetarista kun monilla sitä ei näy. Mulle ainakin tää on luottoasu silloin kun ei jaksa valita kunnolla vaatteita!
2. Löysä printtipaita, värikkäät farkut, balleriinat ja söpöt asusteet. Balleriinat ja asusteet tietty voi vaihtaa omaan tyyliinsä sopivaksi.
3. Perus t-paita, löysä neule, nahkaleggingsit/-huosut, kultaketju ja Dr.Martin's tyyliset saappaat. Tääkin asu on rento ja ehkä vähän liian tumma, joten lisäsin noi punaiset saappaat ja kultaketjun.

Koulun alkaminen on ihan ovella (joillakin on kai koulu alkanut jo) joten päätin tehdä takaisin kouluun -minisarjan. Seuraavassa osassa saattekin videon!

P.S. Veralla on muuten arvonta blogissaan, josta voi voittaa 100€:n lahjakortin. Pääset arvontaan tästä.

8.8.13

kreeta osa 3

Monastery 2

Käytiin myös katsomassa vanhaa luostaria, jossa oli myös meneillään jumalanpalvelus. Yllä olevan rakennuksen ulkoseinällä asui lintuja, jotka olivat löytäneet sopivan pesän rakennuksen "rei'istä".
  Silta Guys Skulls

Luostarin yhteydessä oli vanhasta myllystä muutettu muistorakennus niille, jotka aikoinaan pakenivat turkkilaisia valloittajia luostariin ja räjäyttivät itsensä ruudilla kun turkkilaiset eivät kunnioittaneet luostaria ja kirkkoa hyökätessään sinne. Pääkallot ovat kuolleiden.

Knossos
Knossos 2
Food

Parin päivän päästä ajettiin Iraklioniin katsomassa Knossoksen raunoita, jotka kuulemma synnyttivät eurooppalaisen kulttuurin. Sisäänpääsymaksu oli alle 15-vuotiailta ilmainen ja varsinainen sisäänpääsymaksu oli vain 6 euroa. Tajusimme kuitenkin miksi se oli niin halpa, nimittäin sisäänkäynnin lähellä oli kahvila/ravintola, jonka hinnat olivat tosi korkeat. Mehutkin maksoivat 4 euroa. Hyvä puoli niissä oli se, että sai valita vaikka kuinka monen hedelmän joukosta mehunsa. Valitettavasti raunioilta ei löytynyt enenpää kuvia, sillä kamerani akku loppui.

3.8.13

kreeta osa 2

View

Toisena päivänä (tai siis miltä on kuvia) käytiin Kreetan ainoalla järvellä. Vesi oli lämmintä, ja me kierrettiin järvi polkuveneellä. Pohja oli keltaista mutaa, joka haisi kananmunalle.

Järvi 3


Polkuveneitä oli tosi paljon erivärisiä ja eri näköisiä. 

Järvi

Järvi sijaitsi siis kahden vuoren välissä.

Satama

Seuraavana päivänä käytiin myös Rethymnonin keskustassa, ja löysin ihanat hopeanväriset sandaalit.

1.8.13

ajatuksia

Nykyään kaikki saa mitä haluaa melkein sormia napsauttamalla, ainakin useimmat. On järkkäriä, iPhonea, iPadia, videokameraa, merkkivaatetta, tietokonetta. Yhä nuoremmilla ja nuoremmilla. 
Mihin 10-vuotiaat (ja alle) tarttee iPhonen ja Instagram, Facebook ja Twitter -tilit? Kuinka moni edes sen ikäisistä on somessa (=sosiaalinen media)? Muistan ainakin silloin kun sain ensimmäisen kännykkäni, että mulle riitti vaan se että pystyin soittamaan, tekstaamaan, ottamaan kuvia ja että oli pari peliä. Lasten pitäisi olla lapsia, ei roikkua netissä. Mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa. Vähän aikaa sitten näin videon, jossa suomalainen, noin 6-vuotias tyttö esitteli laukkunsa sisällön. Eihän kuusivuotiaat edes kanna laukkuja? Tämän tytön koko nimikin oli nähtävissä. Mun mielestä aika järkyttävää. 
Myöskin mietityttää nää ns. "pikkujonnet", jotka hengaa yömyöhään jossain, juo enrgiajuomia ja kiroilee. Onko se muka siistiä? Ei mun mielestä. Ei myöskään nyt vanhempana, kun asiaan tulee mukaan alkoholi ja tupakka. Ei ole nössö jos osaa sanoa ei sellaiselle. Mun mielestä taas on tosi "nössöä" käyttäytyä huonosti, juoda ja polttaa vaan siksi että painostetaan.

P.S. Muuttelin ulkoasua hieman&nimi ja osoite vaihtuivat. Mielipiteitä?